Avioeroaikeita; Irma 56, ei avioehtosopimusta

Taas ollaan tiistaissa, vaikka juuri oli perjantai. Mikä ihme siinä on, että aika menee nopeammin, mitä vanhemmaksi tulee?
 
Törmäsin sunnuntaikävelyllä vanhaan lukiokaveriini Irmaan, joka tuli vastaan sisarensa kanssa. Puhua pajattivat tosi intensiivisellä tavalla, niin että melkein jyräsivät päälle, kun eivät juuri eteensä ehtineet katsella.

Irma huomasi minut vasta ihan kohdalla. Yllättyi, mutta myös ilahtui kovasti.

-  Nyt on mulla onni onnettomuudessa, huudahti Irma, justiin sanoin Kaijalle, että tarttis varmaan varata sulta aika.... tarttisin nyt neuvoja enemmänkin... Kaikki asiat on niin solmussa, enkä tiedä miten eteenpäin.  Markku kärähti perjantaina salasuhteestaan ja nyt on mun mitta täynnä...
- Onpa mukavaa tosissaan tavata pitkästä aikaa, vaikkakin nyt sitten näinkin ikävissä merkeissä.  Kaivoin salamannopeasti kännykän esiin ja tutkin kalenteriani.

- Sopisiko tiistaina kello 11.00 aamupäivä tai 13.00 iltapäivä, kysyin topakasti.

- Sopii se iltapäivä, aamupäivällä mulla on zumbatunti juuri silloin, vastasi Irma. Nyt tässä vasta täytyykin yrittää pitää itsestään huolta, jos täytyy yrittää uusi mieskin vielä tässä iässä löytää...

- Hyvä, nähdään klo 13, keskeytin ja jatkoin, -mulla on ruoka uunissa ja pitää mennä kotiin nopeasti, ettei se ihan kärähdä ja kuivu piloille. Tiistaihin.  Yritä pärjätä.

 En todellakaan halunnut jäädä kuuntelemaan Irman tarinaa, jonka hän aivan varmasti kertoisi myös tapaamisessa. 

Kello on nyt varttia vaille yksi, ovikello soi ja Irma soittaa alaoven summeria.  Tiedän, että ensimmäinen tapaaminen näiden eropotilaiden kanssa on lähinnä kuuntelua ja nenäliinapaketin ojentelua.  Juristi on usein kipeissä tilanteissa psykologin, papin tai minkä tahansa terapeutin tai kuuntelijan korvike, joka sitten määrittää  pulassa olevalle toimintamahdollisuudet ja yrittää antaa selkeä strategian. 

- Meillä on jo pitkään mennyt huonosti Markun kanssa ja tietysti olen käsittänyt, että sillä on jotain säätöä ollut.  Aina on ollut töitä ja kärttyinen kun mikä.  Huono omatunto tekee ihmisestä hyökkäävän.  Nyt sitten perjantaina kohtalo puuttui peliin.  Mulle soitti puolenpäivän aikaan mieshenkilö Maaherrankadulta, kun oli kolhaissut mun autoa, joka oli parkissa.  Hän olisi halunnut selvittää asiaa.  Markkuhan oli tietysti minun autollani liikkeellä, kun hänellä oli koko päivän kestävä työmatka Kuopioon, mutta yllätys yllätys auto olikin yhtäkkiä väärässä kaupungissa.  Menin paikalle toisella autolla ja selvitin kolarikaverin kanssa asian.  Onneksi sattui olemaan se matala puutalo ja Markku oli parkkeerannut auton ihan oven viereen, joten ei ollut vaikea arvata, missä ukko oli. 

Soitin Markulle ja kyselin pokkana,
- Mitä Kuopioon kuuluu, onko siellä vielä lunta?
- Juu, on ihan maa valkoisena.
- Milloin tulet kotiin?  On kova ikävä.  Oliko ne auton renkaat susta ok, musta tuntuu, että ne tärisee ajaessa?
- Varmaan illan suussa tuun, kestää vielä vähän aikaa, ennenkuin pääsen täältä lähteen. En huomannut mitään erikoista renkaissa.   Nyt mun täytyy mennä, toi asiakas mulkoilee tuolla siihen malliin.  Hei hei, nähdään.
- Nähdään pian, vastasin ja lähdin rimputtamaan sitä ovikelloa harmaasta ovesta, jonka takana tiesin valepukin majailevan.

Oven avasi uhkea punatukkainen, noin kolmikymppinen nainen - hymy huulilla.  Kysyin kohteliaasti, että olikohan tuon auton omistaja tässä osoitteessa käymässä, kun satuin huomaamaan, että autoa oli kolhittu.

- Markku, Markku, tulepa täällä käymään, autoasi on joku kolhinut, huuteli neitonen olkansa taakse.

Irma selkeästi nautti keksimästään pikku pilasta Markulleen ja hekumoi tämän tyrmistyneellä olemuksella.  Tilanne oli ollut niin tragikoominen, että Irma ei edes Nessua tällä hetkellä tarvinnut.

- Markku näytti niin järkyttyneeltä ja pelästyneeltä, että luulin hänen saavan slaagin minut nähdessään, naama valkeni kummasti.  Ei osannut sanoa yhtään mitään. Jätin sen sinne tyttöystävänsä hoteisiin ja sanoin vain, että hakee hammasharjansa ja pyjamansa sekä kamppeensa samalla, kun jättää avaimensa minulle.  No eihän se tietysti niin mennyt. Sieltä se tuli kuin koira häntä koipiensa välissä kotiin ja uikutti, kuinka punapää oli vain yhden illan juttu.  Meni sitten nukkumaan olohuoneen sohvalle, kun sanoin, että on turha enää yrittää samaan sänkyyn mun kanssa.

Niin tyypillinen tilanne, ajattelin. Aina se on yhden illan juttu ja ohimenevää, kun kärähtää.  Saavutetuista eduista on aika vaikea luopua, varsinkin kun on tottunut vaimon palveluihin ja passaukseen ja samanaikaisesti viettänyt villiä poikamieselämää  mielensä mukaan..

- Minähän en tietysti ihan helpolla Markun selitystä niellyt. Kerroin Kaijalle tän jutun. Kaija sattui tuntemaan sen punapään naapurin. Kun Kaija haastatteli naapuria, tämä kertoi, että Markku oli jo neljättä vuotta käynyt kyläilemässä tällä punapäällä, ja jutellut naapurillekin siihen malliin, että on oikein vakituinen sulhanen.   Naapuri oli vähän ihmetellyt, kun Kaija oli sanonut, että se sulhanen on hänen siskonsa mies.  Hahhah, kyllä tässä naurattaisi, jos ei ketuttaisi niin paljon se, että äijä on saanut vedätettyä vuositolkulla mua.  Nyt en halua muuta, kun päästä siitä mahdollisimman nopeasti eroon...  En halua enää yrittää millään tavalla korjata sen kanssa tilannetta. En kerta kaikkiaan halua olla sen kanssa missään tekemisissä.  Haluan unohtaa koko paskan.  Saman katon alle en vapaaehtoisesti enää mene.   Kotooni en kuitenkaan lähde, kun olen itse sen sisustanut ja tällännyt, Markkuhan ei takuulla muista edes, minkäväriset verhot makuuhuoneessa on.  Sehän tässä möhli, niin että kärsiköön nyt.

- Mitä ilmeisemmin haluat siis, että jätetään avioerohakemus?
- Kyllä, niin pian kuin mahdollista  ja haluan, että se lähtee helvettiin sieltä kotoamme..helvetin kuuseen..nyt..heti, nyt Irma jo vähän niiskuttikin.

Itku oli petetyn ihmisen katkeraa niiskutusta.  Ei avointa surua, vaan nöyryytystä omasta hyväuskoisuudesta ja luottamuksesta, hukkaankuluneista vuosista.  Loukatun ihmisen raivoa.

 - Vittu kun vituttaa.. kaikki nää vuodet.. nyt mä oon vanha akka ja kukaan ei oo millään tasolla enää kiinnostunut... Onneksi on lapset ja lapsenlapset, sekä koira...mä mistään enää mitään miestä saa.. Voi vitunvittu...anteeksi, Irma havahtui yhtäkkiä, ikään kuin olisi taas muistanut, että ei ollutkaan yksin.

- Ei tarvitse anteeksi pyydellä, samalla lailla suurin osa petetyistä naisista kokee tilanteen. Joku kiroilee, joku ei, sama tunne kaikilla kuitenkin päällä.  Tehdäänpä nyt niin, että tehdään heti tuo avioerohakemus tässä ja laitetaan siihen pyyntö myös yhteiselämän päättämiseksi sekä pyydetään käräjäoikeus velvoittamaan Markku heti muuttamaan pois yhteisestä kodistanne.
- Voiko niinkin tehdä, kysyi Irma nyt selkeästi piristyneenä.
- Voi, mutta toki täytyy perustella, miksi mieluummin sinun pitää saada jäädä asumaan sinne kotiin kuin Markun.
-  Se nyt pitäisi olla itsestään selvä, kaikki huonekalut ja sisustus on minun hankkimaa, asiakkaatkin aina kehuvat, että on niin nätisti sisustettu talo..
- Hetkinen, käykö sinulla asiakkaita kotona? Eikö sinulla enää olekaan sitä liiketilaa Vuorikadulla?
- Ei, siellä nousi vuokra ja kun Sonjakin muutti pois kotoa omilleen, niin se huone jäi ihan vapaaksi. Onneksi oli se toinen wc siinä ihan vieressä, niin sain siitä helposti vesipisteen vedettyä..

Irma oli kosmetologi ja nyt siis liiketila kotona. Mikä mainio tilanne, ehdottomasti kannattaa vaatia asunnon jäämistä hänen haltuunsa.

- Siinähän se perustelu sitten tulikin, ansiotoiminnan jatkumisen turvaaminen. Sen nyt ainakin pitäisi riittää siihen, että saat jäädä taloon.  Jos ei ole lapsia, niin pelkkä sisustaminen ja tavaroiden hankinta ei sinällään takaa lopputulosta...

Irman edelleen niiskuttaessa ja pulputtaessa kirjoittelin hakemukset käräjäoikeuteen saatteella ERITTÄIN KIIREINEN. 

- Mitenkä sitten omaisuuden jako? Pitäisikö mun tehdä jotain sen eteen?

- No jos haluat omia oikeuksiasi turvata, niin katsele vähän mitä papereita siellä teidän piironginlaatikoissa on.  Kuka omistaa ja mitäkin, verotustodistukset, kauppakirjat,  tiliotteet ja muut viralliset paperit voi olla ajansaatossa rahanarvoista materiaalia.   Ei haittaa, vaikka niistä olisi jäljennöksetkin omaan käyttöön olemassa.  Usein käy niin, että riidellessä papereita ei yllättäen löydykään.     Jako tällaisessa tilanteessa, kun toinen kärsii syyllisyyttä pettämisestä, kannattaa pistää nopeasti alulle, koska silloin pettäjä ei pidä niin tiukasti puoliaan, yrittää antaa myöden, kun kuvittelee saavansa anteeksi ja välttyvänsä erolta.  Kun aikaa kuluu, niin häikäilemättömyys alkaa nostaa päätään ja ajatusrakennelma usein muuttuu.  Joskus käy niinkin, että pettäjän mielestä se on sen toisen puolison syy, että hän petti ja siten se toinen onkin syyllinen koko eroon.    Vaikka voihan olla, että teidän omaisuuden jako menee ihan asiallisesti joka tapauksessa, Markkuhan on sinänsä asiallinen mies.

- Mä en luota enää millään tasolla siihen valepukkiin ja huijariin, kyllä niin on osannut näytellä nää viime vuodet uskollista aviomiestä ja määkin on paaponut ja passannut sitä, kun on ollut töistään niin väsynyt.  Hah, on ollut ihan muista syistä väsynyt.    Nyt en kyllä tunne mitään sääliä ja kaikki teen, että saan sen, minkä kuuluu.  Oltiin nuoria ja köyhiä kun mentiin naimisiin, ei ole mitään avioehtosopimusta.  Mä olen ollut kotona hoitamassa lapsia yhteensä kaikkien neljän osalta yli 11 vuotta. Opiskelut jäi silloin nuorena, kun olin kotona. Vasta nyt vanhana kääkkänä sitten kävin sen kosmetologikurssin ja sekin lähti omasta kiinnostuksesta saada ryppyjä vastaan aseita.  Ei paljon ole eläkesäästöjä, eikä muitakaan säästöjä.  Sen vähän, mikä töistä tuli, kannoin ruokakauppaan ja iskin kodin hankintoihin kiinni.  Markulla nyt jäi vähän enemmän tästä systeemistä...  Ainoa, mikä mulla on, on se isältä peritty kesämökki Puumalassa...

- Olikos isäsi tehnyt testamenttia, valpastuin kysymään.
- Juu, olihan niillä äidin kanssa keskinäinen hallintaoikeustestamentti.
- Etsipä samalla sieltä piirongin laatikoista äitisi ja isäsi perukirjat sekä niiden liitteet, niin katson ne sitten läpi.   Nyt on tämä ensiapu hoidettu ja asiat laitetaan eteenpäin.  Kun olet kaivanut noita papereita ja selvittänyt mitä kumpikin omistatte, niin aletaan miettiä jakoa.   Ai niin, onkos Markun vanhemmat vielä elossa?
- On ne, mikäs pahan tappais, vaikka ihan mukaviahan ne on. Kyllä niitäkin varmaan harmittaa tää tilanne, kun kuulevat.  Mitähän lapsetkin sanoo?  En ole vielä kertonut.  Luulisi, että Sonja ja Mikko ainakin on mun puolella. Tuomaksella ja Saanalla on ollut jo omat kiemuransa, että ne voi jollain tavalla ymmärtääkin pettämistä... missähän vaiheessa kertoisin..

Kello on nyt 14.30.  Pitää ehtiä tunnin päästä ratsastustunnille.

- Nyt saatiin tää juridinen puoli alkuun. Mitäs jos nyt odotettaisiin  se, että avioerohakemus annetaan Markulle tiedoksi ja katsotaan miten se reagoi muuttovaatimukseen.. Jos palattaisiin sitten tähän omaisuudenjakokysymykseen samalla.  Voisit toimittaa niitä papereita, mitä löydät, niin katsoisin vähän päällisin puolin, miten jako voisi mennä.

- Kiitos kovasti tästä, tää on niin outoa.. mutta onneksi sä tiedät mitä pitää tehdä.
- No onhan tässä kymmeniä vuosia näitä asioita vatvottu, että kyllä monet kuviot ja strategiat on tultu nähtyä.   Tsemppiä vaan, kyllä se tästä lutviutuu.

Kello on nyt 14.40, tulee kiire.

Avioehtosopimuksen tekoa; Mira ja Peetu

No huh huh, lunta vaan tuli lisää ja aamusta oli sähkökatko.   Tykkylumi, tuo Suomen uusin tulokas ja trendisana näin aina nykytalvisin.   Ilkeästi voisi kai ajatella, että joku syy-yhteys voi olla sillä, että 80-luvulla sähköyhtiöillä oli jokakesäiset linjaraivaukset, mutta ne loppuivat sitten 90-luvun puolessa välissä, kun sähkömarkkinat vapautuivat - voisi tietenkin kysyä, että kenelle?

Päivän ensimmäinen soitto:
- Virtasen Jori tässä hei, kuule, mitä maksaa yks aanelonen tekstiä?

No siinäpä kysymys. Piruuttani meinasin sanoa, että viiden riisin laatikon saa 20 eurolla, että arkin hinta on kai sitten noin 0,8 senttiä, mutten kehdannut. Sen sijaan ystävällisesti naurahdin ja sanoin:
- se riippuu täysin siitä, mitä siihen paperiin laitetaan, eli kauanko lopputulokseen menee.  Mitä siihen suunnilleen pitäisi laittaa?
- Mulla on bändi ja se on ruvennut tekeen keikkaa rapakon taakse, nyt siellä on sitten yks tuotantoyhtiö, jonka kanssa pitäis alkaan tekeen yhteistyötä ja kaikki tekijänoikeusjutut  sun muut pitäis ottaa niin huomioon, ettei vaan tuu mitään ongelmia...
- Ahaa, sanoin kohteliaasti, nuo tekijänoikeuskysymykset eivät oikein ole minun alaani, kysypä tuota paperin hintaa joltain helsinkiläiseltä toimistolta, joka tuon alan sopimuksia tekee.  Harmi (hahhah-harmi tosiaan), etten nyt voi sinua auttaa.  Toivotaan, että löydät pätevän ja sopivanhintaisen toimiston.
- No, mitä sä voisit suositella, kysyi Jori heti valppaasti.
- En valitettavasti oikein tiedä, ehkäpä sinun kannattaa kysyä joltain muusikolta, mitä heidän bändi käyttää.
- Jaa, sanoi Jori pettyneenä, no moidå sitten.
- Moidå.

Taiteilijat on taiteilijoita.   En tiedä, kysytäänkö bändiltä, että paljonko se maksaa, jos vetää yhden biisin.   Mistä noita kummatuksia oikein tulee? Saunalahdelta tietenkin.

Kello 11.20 saapuivat sitten Mira ja Peetu; umpirakastunut pariskunta, joka oli varannut jo vihkikirkon viikon päähän sunnuntaihin.  Heti alkuun he antoivat kumpikin ajokorttinsa kuin pankissa ja kirjasin henkilötiedot ylös.

- Me haluttais kumpikin tehdä avioehtosopimus sanoi Peetu ja painotti oikein sanaa kumpikin.
- Juu, niin haluttais, myötäili Mira.
- Sellaista ollaan ajateltu, että kummallakaan ei olisi avio-oikeutta mihinkään toisen omaisuuteen, eikä mihinkään sellaiseen omaisuuteen, joka tulee tilalle, eikä sitten vaikkapa vuokratuloon, jota tulee sijoitusasunnoista.
- No, eipä mulla mitään sijoitusasuntoja tietenkään ole, niinkuin tolla Peetulla, mutta en mä sen takia sen kanssa naimisiin olekaan menossa, että sen omaisuutta kyttäisin, totesi melko suorasukaisella tavalla Mira.

Yritin vähän pehmittää tilannetta, koska Mira tuntui vähän loukkaantuneelta koko avioehtosopimusidean suhteen.

- Kyllä nykyään pääsääntö on, että avioituvat tekevät avioehtosopimuksen.  Sitä kun ei koskaan tiedä, miten maailma heittelee.  Saahan sitä myöhemmin sopimuksen tehdä uudelleen ja purkaa jo tehdyn avioehtosopimuksen, jos haluaa.  Ei se ole epäluottamuslause toista kohtaan, eikä rakkauden puutetta, jos avioehtosopimuksen tekee.  Kyllähän kaikki melkein käyttävät pyöräilykypärääkin, vaikka pahat onnettomuudet ovat melko harvinaisia.

Mira ja Peetu kumpikin katsoivat vähän hämmästyneenä; he varmaan olivat ajatelleet, että se mitä he olivat avioehtosopimuksesta ja sen merkityksestä keskustelleet ja kuinka he olivat pohtineet sen reiluutta ja toisaalta  suhdetta luottamukseen ja rakkauteen, oli vain heidän ainutlaatuisesti kokemansa ongelma.  Se, mikä oli vähän aiheuttanut karheutta muuten niin auvoisaan avioitumisen ajatukseen, olikin tavanomaista.

- On myös mahdollista tehdä avioehtosopimus siten, että avio-oikeus on normaalisti  voimassa, jos ositus tehdään toisen teistä jäätyä leskeksi, mutta jos avioliitto päättyy avioeroon, niin kumpikin pitää oman omaisuutensa.    Tällä järjestelyllä saavutetaan myös perintöverohyötyä tilanteessa, jossa varakkaampi puoliso kuolee. 

- Miten niin, kysyi Mira melko kiinnostuneena.
- Jos henkilöllä ei ole rintaperillisiä, niin puoliso perii hänet.  Mikäli varakkaampi puoliso kuolee ensin ja hänellä on vaikka 100.000 euroa omaisuutta ja leskellä vaikka 10.000 euroa, niin leski saa perintönä 100.000 euroa.  Jos taas on tehty avioehtosopimus siten, että avio-oikeus on olemassa kuolintapauksessa, on ositettava omaisuus yhteensä 110.000 euroa ja lesken avio-oikeuden osuus, josta siis ei tarvitse maksaa perintöveroa 55.000 euroa ja perintö on vain 55.000 euroa.  Säästö on jo tuossa summassa yli 5000 euroa.

- No tuollainenhan me tehdään ilman muuta, sanoi Peetu ja katsoi Miraa, joka nyökkäili myös innokkaasti.
- Onko Teillä nyt aikaa odotella suunnilleen vartti, niin saan paperit valmiiksi?  Hierikko sattuu olemaan tuolla huoneessaan, joten olisi toinen todistaja valmiina ja saataisiin asia kerralla kuntoon?
- Juu, se käy oikein hyvin, nuori pari totesi melkein yhteen ääneen.

Jätin pariskunnan neuvotteluhuoneeseen ja menin "tuotannon" puolelle laatimaan asiakirjaa, sitten huhuilemaan Hierikkoa, jonka kanssa yhdessä menimme pariskunnan luokse.  Hierikko esittäytyi toiseksi todistajaksi ja istahti kynä valmiiksi kädessä allekirjoituspuuhiin.

- Nyt sitten allekirjoitetaan kukin nimenselvennyksen yläpuolelle kahteen kappaleeseen nimemme, niin kumpikin teistä saa oma kappaleensa.  Miten muuten haluatte,  hoidatteko itse rekisteröinnin, vai hoidanko minä, kysyin.

Mira ja Peetu katsoivat ihmeissään, - mikä rekisteröinti, kysyi ensin toennut Peetu.

- No avioehtosopimuksen rekisteröinti, se pitää tehdä maistraattiin, jotta avioehtosopimus tulee voimaan.  Maistraatin maksu on 49 euroa, kiirehdin sanomaan.

- Kyllä se on varmaan parempi, että menee täältä eteenpäin, totesi Peetu.
- Tehdään sitten niin. Tässä on valtakirjalomake, jolle tarvitsisin allekirjoitukset, jotta voin tehdä hakemuksen ja hoitaa asian loppuun.   Tässä vaiheessa saatte mukaanne vain toisen avioehtosopimuksen, ja toisen saatte, kun avioehtosopimus tulee takaisin maistraatista rekisteröintimerkinnöin. Lähetän sen postissa teille, samoin kuin laskunkin, 300 euroa, joka sisältää rekisteröinninkin.  Pakkasin Miran ja Peetun sopimuskappaleen vankkaan muovikalvoon ja annoin pöydän yli Miralle, jolla oli huomannut heti ovella kauniin Okay´sin nahkalaukun, jota itsekin olin katsellut Akselissa.

Pariskunta heitti kevytuntuvatakit päällensä ja tekivät lähtöä iloisesti rupatellen, Peetu lisäksi silminnähden helpottuneena.   ¨

Tein vielä rekisteröintihakemuksen valmiiksi ja nakkasin postilaatikkoon heti kohta toimistolta lähdettyäni.  Lähdinkin jo aikaisin.  Tänään  kun on syysloman viimeinen lomapäivä ja Essi ja Aleksi, mummin pienet kullanmurut, ovat höpöttäneet koko viikon:
- Mennäänhän mummi Pomppumaailmaan, mennäänhän.  Mummi, mummi, muistatko, että se pomppupaikka on kuplahallissa...   Oletko varmaan mummi perjantaina ajoissa, jos mennään sinne pomppulinnaan...

Oikein naurattaa, kuinka 27 vuotta sitten Veerakin, näiden äiti, jankkasi samalla tavalla. Kaikki muuttuu ja ei silti mikään.   Lasten kanssa elämä näyttää aina parhaat puolensa.

Keskinäisen testamentin tekoa; Pirjo ja Matti, 3 lasta

Torstai on toivoa täynnä - sanotaan.   Oli vähän hämmästynyt olo aamulla, kun lunta oli tupruttanut pitkälti toistakymmentä senttiä ja koko ajan satoi lisää.  Olisihan se oikeastaan pitänyt arvata, kun eilen paikkoja särki joka puolelta - leini vaivaa aina ilmojen edellä.

Lumikaaoksen vuoksi jouduinkin siirtämään aamun ensimmäisten 'potilaiden' vastaanottoaikaa puolella tunnilla eteenpäin.  Tämän hokasin siinä vaiheessa, kun vasta olin saanut raivattua tien autolle ja aloin siitä harjailla valtavaa lumimassaa pois (kun ensin olin löytänyt sen harjan..)  Ja sinä aikanakin, kun harjasin, tuli koko ajan lunta lisää.  Pyörin kuin kehäkettu auton ympärillä muutaman kierroksen, ennenkuin älysin lähteä liikkeelle.

Harvinaista kyllä Pirjo ja Matti saapuivat justiinsa jämptisti kello 10.00, vaikka eläkeläisiä ovatkin ja jotka yleensä ilmestyvät paikalle hyvissä ajoin, joskus jopa puoli tuntia liian aikaisin.  

Olen yrittänyt aina laittaa vanhemmat ihmiset heti aamun alkuun, etteivät olisi odottelemassa vuoroaan turhaan edellisen asiakkaan ollessa vielä neuvotteluhuoneessa.    En nimittäin missään nimessä halua, että joku tunnistaisi tuttunsa juuri käyneen lakimiehen juttusilla: siitähän tällaisessa pienessä kaupungissa nopeasti juorut lähtisivät liikkeelle.     Senpä takia tällainen kerrostalotoimisto on hyvä, että kukaan ei suoraan näe, mihin ulko-ovesta sisällemenevä ihminen menee.  

- Oli se hyvä, että tämä tapaaminen siirtyi myöhemmäksi, sanoi Matti ensimmäiseksi, jouduin kaivamaan auton ensin lumen alta esille ja aukaisemaan tien, että päästiin liikkeelle.

- No aivan sama juttu minullakin, naurahdin.

Kun takit oli pistetty naulakkoon ja asettauduttu pöydän ääreen, jossa ei valitettavasti tällaisena aamuna ollut odottamassa edes kupillista kahvia, mentiin heti asiaan.

- Teillä oli siis aikomusta miettiä vähän testamenttiasioita ja edunvalvontavaltakirjan tekoa?

-  Juu, vastasi Pirjo ja jatkoi innokkaasti, - meillä on yksi tuttu pariskunta, jossa vaimo on miehensä edunvalvoja.  Miehellä on paha Parkinsonin tauti, eikä pysty enää ajamaan autoa.  Vaimo toimii kuskina.  Heillä on sellainen vanha Toyota, josta ei ajaessa puutu muuta kuin enkelikellon kilinä.  Vaimo oli yhteydessä maistraattiin ja sanoi, että olisi hankittava uusi auto.   Sieltä sanottiin, että uuden auton hankkiminen ei ole miehen edun mukaista, kun tällä ei ole enää edes ajokorttia, joten uutta autoa ei voi hankkia ainakaan miehen rahoilla.  Vaimo kun oli aina ollut kotona, ei tällä tietenkään ollut tilillään säästöjä peruskansaneläkkeestään kertynyt.   Uutta autoa ei saatu, mutta lupa oli vanhaa rotiskoa toki korjata, vaikka auto oli matala ja Maunon lähes mahdoton siitä nousta pois.  Samoin heille kävi sitten niin, että pojantytär meni naimisiin ja hääjuhlaa vietettiin Kreetalla.  Sinne oli suunnitteilla sitten lähteä koko suvun voimin.  Taas tuli stoppi matkaan: maistraatista sanottiin tiukasti, että sellaiseen hurvitteluun ei rahaa voi käyttää ja vielä vähemmän maksaa vaimon matkaa, vaikkakin tämä toimisi saattajana.  Niinikään häälahjaa ei sitten saanut ostaa miehen rahoilla, koska tämän varoja ei voi kellekään lahjoittaa holhouslain mukaan.    No nyt sitten Mauno on hoitokodissa.  Edes konjakkipulloa ei voi hänelle hankkia, kun sekin on rahojen tuhlausta.   Kyllä Eila on monta kertaa harmitellut, kun ei tullut edunvalvontavaltakirjaa tehtyä, vaikka siitä olikin ollut puhetta sairauden alkuvaiheessa.   Me päätettiin nyt Matin kanssa, että hoidetaan se asia kuntoon, ennenkuin......

Pirjo oli näköjään tämän projektin moottori - niinkuin naiset yleensäkin.  Johtuukohan se luontaisesta halusta  huolehtia läheisistä ja turvata omaakin elämää samalla, vai yksinkertaisesti siitä syystä, että naiset keskenään purkavat toisilleen huolia ja saavat siitä aavistusta, mitä itselläkin voisi olla? 

- Joo, me halutaan hoitaa tää hoitoasia kuntoon, totesi Matti, minä ainakaan en halua jäädä ilman konjakkipulloa, jos vaivaistentaloon joudun. 

Pirjolla olikin pitkät määräykset mielessään, mitä edunvalvontavaltakirjaan laitetaan: joulu-, syntymäpäivä-, rippi-, ylioppilas- ja häälahjat lapsille ja lapsenlapsille kaikille 200 euroa per kerta.  Teatteria, virkistystä ja matkailua säännöllisesti ja saattajan kulut maksetaan.  Tasokasta hoitoa, vaatteita ja ruokaa... Ihailtavan aktiivisesti oli rouva paneutunut asiaan ja kaipa siinä herrakin oli vähän avustanut, koska konjakkia ja autonvaihtoakaan ei unohdettu.

- Entä sitten testamentti, minkälaista olitte ajatelleet? kysäisin, ehkä jo vähän hätäisestikin, koska tunnin vastaanottoajasta oli mennyt jo 45 minuuttia.

- Keskinäinen testamentti ja puolisolle elinikäinen hallintaoikeus kaikkeen omaisuuteen. Ja vävyjen avio-oikeus täytyy sulkea pois, totesi Pirjo napakasti ja Matti nyökäytti.  

- Niin onko Teillä sitten pelkästään vävyjä, kysyin. 

- Juu, meillä on kaikki lapset tyttäriä, ensimmäinen  on ekonomi, toinen diplomi-insinööri ja  kolmas maisteri, vastasi silminnähden ylpeä äiti.   Eila sanoi, että  kun hänen sisarensa otti avioeron, niin ukko alkoi vaatia puolet siitä omaisuudesta, mitä sisarella oli.   Sisar venytti penniä ja teki pitkää päivää, ukolle ei raha pesää tehnyt, juopotteli ja humputteli...  Sitten, kun ero tuli, niin mies oli heti vaatimassa puolta kaikesta Eilan omaisuudesta, he kun eivät olleet tehneet avioehtosopimusta.  Onneksi kuitenkin Eilan sahanomistajaisä oli tehnyt testamentin, jossa puolison avio-oikeus suljettiin pois. Siinä säästy Eilan siskolta 500.000 euroa, että heilahti.   Me halutaan tehdä sama palvelus omille tytöille. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä tässä maailmassa tapahtuu, Eilakin sanoi että.......

Eila, ilmeisesti rouvan oikein sydänystävä, ajattelin ja itseasiassa en ehkä ihan kaikkea loppukertomusta aktiivisesti kuunnellut, kun kirjoitin asioita ylös.  Välillä katsahdin ylös ja nyökyttelin, niinkuin olisin hyvinkin perillä siitä, mitä Pirjo-rouva selvitti.  Vähän oikeasti kaduttikin nyt se kysymys, että onko pelkkiä vävyjä.   Mutta eipä ole tullut aiemmin edes mieleen, että testamentissa voisi totta tosiaan lukea niinkin, että vävyillä ei ole avio-oikeutta... Mutta mitäs sitten, jos tytär vaihtaisikin puolisonsa miniään...  Havahduin pohdinnoistani hiljaisuuteen. Pirjo oli hiljaa, samoin Matti, he tutkailivat hyvinkin kunnioittavasti, varmaankin olin vaikuttanut kovasti keskittyneeltä kirjoitteluuni, eivätkä halunneet häiritä.

- No niin, sitten vielä tarvittaisiin henkilötiedot, mitä näihin papereihin laitetaan, asiahan sinänsä tuli hyvin selväksi, totesin reippaan oloisesti, vähän niinkuin suuremmastakin ponnistuksesta suoriutuneena.  

Henkilötiedot kirjattiin, ja muistiinpanot saatiin ylös.  Sovittiin ensi viikon torstaille kello 13.00 aika, jolloin paperit sitten allekirjoitetaan.  Matilla kun on hieroja kello 11.30 ja Pirjo menee siksi aikaa Eilan kanssa kahville, niin voisivat sitten samalla reissulla tulla ja on hyvästi aikaa.

Kaipa siihenkin täytyy vähintään 40 minuuttia varata, sen verran tuntuu puhetta tulevan rouvalta.  Matin kanssa allekirjoitus hoituisi varmaan vartissa: tuskin muuta kun katsoisi, että varmasti se konjakki  on mainittu.  

Testamentin tekoa; Alman ja Reinon keskinäinen testamentti, ei lapsia

Taas on viikko puolessa välissä.  Väsyttää, pakkasta. Auton lasit skraapattava.

Toimistolle ennen yhdeksää, kahvit tippumaan.   Pariskunta tulossa tekemään testamenttia.  Rouva soitti viimeviikolla ja vaati ihan heti tapaamista, "kun kuolema voi tulla ihan milloin vain".

Summeri soi, ei ehtinyt viikatemies tulla sittenkään ennen kuolemaa.  Hissi käy, oven takaa kuuluu raahaavaa ääntä ja sitten ovikellokin soi.

Menen avaamaan ovea lehtiö kainalossa.  Sisälle tulee kalpea ja laiha, väsyneen näköinen mies; rouva on joutunut jo sairaalaan.

- Alma joutui sairaalaan, on nyt tehostetussa hoidossa, pääsääntöisesti nukkuu, mutta on myös tajuissaan.    Mitä nyt tehdään, piti tehdä se testamentti, mutta ehditäänkö tässä sittenkään, mies kysyy -taitaa olla jo myöhäistä?

- Missä päin sairaalassa hän on, keskussairaalassako, kysyn.

- Siellä, olikohan se jokin kardio A tai sinnepäin, mies tapaili -osaan kyllä mennä sinne, vaikka nimeä en muistakaan.

Mietin kuumeisesti, että onkohan rouva nyt siinä kunnossa, että on testamentintekokelpoinen.  Sydänvaiva ei ainakaan järkeen vaikuta ja koska Alma viime viikolla juuri soitti ja olisi halunnut heti tehdä testamentin, niin nyt olin tunnontuskissa, kun en ottanut hänen kiirettään tuolloin riittävän vakavasti.  Mutta testamentinteko on yleensäkin sellainen prosessi, että kun ihminen yhtäkkiä havahtuu tarpeeseensa  tehdä testamentti, niin alkaa heti pohtia sitä, että kuolema voi tulla vaikka seuraavassa hetkessä ja silloin pitäisi aina päästä heti. Kiire, kiire. kiire!    Kolmenkymmenen vuoden aikana tämä olikin nyt ensimmäinen kerta, kun ajanvaraaja ei sitten itse enää päässyt paikalle. 

Pakkohan tämä on hoitaa, vaikka ei reissu kauheasti houkutakaan.  Ilmeisesti kuolema voi tulla ihan milloin vain.

- Teille on varattu puolitoista tuntia aikaa tälle testamentin teolle ja Vesa Hierikkokin on paikalla testamentin todistajaksi, niin tehdäänpä nyt niin, että pakkaan tietokoneen ja tulostimen mukaan ja lähdetään yhdessä sinne Alman luo, jos ehdittäisiin ajoissa.   Millä Te olette liikkeellä, pääsette samalla kyydillä?

- Voi kiitos kauheasti, sehän olisi kovasti ystävällistä Tuomarilta, mies tokaisee silminnähden virkistyneenä.

Onneksi matka sairaalalle ei ole pitkä.  Miehen kanssa on vähän vaikea keskustella, koska on niin jännittynyt sekä rouvan tilanteen, että varmaan senkin takia, kun on ahdettu kahden Tuomarin kanssa samaan autoon. 

Oikein nolottaa, kuinka vanhemmat ihmiset teitittelevät ja melkein hattu kourassa puhuttelevat.    Heille on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa ehdottaa tuttavallisempaa lähestymistapaa, koska sinunkauppojahan hyvien käytöstapojen mukaan ei nuorempi henkilö voi ehdottaa.

Sairaalassa joutuisasti kipitellään oikeaan huoneeseen, onneksi rouva on huoneessa yksin.  Letkuja ja lätkiä on joka puolella, hengitysmaski naamalla ja saturaatiomittari varpaassa.   Rouva on turvoksissa, mutta ilahtuu kovasti, kun huoneesta tulee sisään tuttu naama: rakas aviomies.  Sitten hän jähmettyy silminnähden, kun näkee kaksi juristilookiin pukeutunutta vierasta henkilöä törmäävän sisään.

Menemme Hierikon  kanssa rouvan vuoteen viereen ja esittäydymme.

- Huh tavaton, olin jo ihan varma, että kuolema ehtii ennen testamentin tekoa.  Olin ihan varma, että kun Reiska tulee sinne Teidän toimistolle, niin toteatte, ettei mitään voi tehdä.   Tämäpä olikin nyt miellyttävä yllätys.  Tosin jos olisin arvannut saavani vieraita, niin olisin vähän yrittänyt siistiytyä, kammata tukkaa ja vähän huulipunaa ja...

- Älkää nyt rasittako tuollaisilla asioilla itseänne, Hierikko sanoo jatkaen, tehän olette niin kaunis juuri tuollaisena.  Myötäilen Hierikkoa ja rouva rentoutuu silmin nähden.

- Halusitte tehdä testamentin, kysyn rouvalta ja tämä nyökkää.
- Haluatteko tehdä testamentin yksin vai keskinäisen testamentin tämän aviomiehenne kanssa?
- Avomiehen, rouva korjaa ja jatkaa - minulla ei ole lapsia, ainoastaan kaksi sisarta, joiden kanssa olen ollut vuosia ilmiriidassa, sama tilanne vähän Reiskalla, ollaan tällainen vanhanuoripari.   Nyt olisi tarkoitus tehdä sellainen paperi, että toinen saa kaiken, jos toinen kuolee.  Niin, ettei kenelläkään  ole sitten nokankoputtamista siihen, mitä testamentinsaaja eläessään omaisuudella tekee.   Sitten kun kumpikin on  kuollut, niin menköön kaikki omaisuus kummitytölleni Viiville.

Reiska nyökkäilee, näin on puhuttu ja mietitty ja lisää: "Sitten pitää muistaa laittaa se ehto, että Viivin retku ukko ei saa penninlatia meidän omaisuudesta."   Alma nyökkää ja katsoo Reiskaa kiitollisena ja rakastavan puolison tavoin.

Kyselen henkilötiedot ja alan naputtaa testamenttia.  Kuluuhan siihen vähän aikaa.  Olisipa sellainen pohja, jolla saisi syötettyä vain tarvittavat tiedot ja valita vain mitä haluaa.

Hierikko viihdyttää pariskuntaa kyselemällä näiden elämänvaiheita ja Alman sairastumisesta tarkemmin, yrittää siinä samalla selvittää kummankin oikeustoimikelpoisuutta kyselemällä päivänpolttavia asioita ja eri asioiden hintoja.  Onko eurot ja markat vielä hallinnassa? On kyllä.

- Haluatteko laittaa määräyksiä koskien hautajaisia, haudanhoitoa, testamentin säilytystä tai toimeenpanoa?

- Kyllä me toisemme hautaan saadaan ja haudat hoidettua ilman määräyksiäkin, ja tallelokeroon mahtuu lisää papereita hyvin, Alma vastaa ja Reiska, viralliselta nimeltä Reino,  nyökkää.

- Mutta mitä se toimeenpanijan määräys tarkoittaa, kysyy Reiska.

- Se tarkoittaa sitä, että toimeenpanija antaa testamentin virallisesti tiedoksi ja rupeaa panemaan toimeen testamenttia.  Jos riitaa tulisi, niin toimeenpanijalla on ensisijainen oikeus tulla valituksi pesänselvittäjän ja -jakajan tehtävään.

- Ahaa, Alma sanoo pohtivasti, -olisihan se varmaan hyvä laittaa sellainen määräys, kun ne Lilli ja Sanelma on niin ilkeitä ja hankalia, niin ei sitten Reiskan tarvi niitten kanssa tapella.  Kukas sellainen toimeenpanija sitten oikein yleensä on?

- Pesänselvittäjäksi määrätään sellainen henkilö, jolla on riittävät tiedot ja taidot pesänhoitoon. Käytännössä melkein aina juristi, selvitän asiaa.

- Voisiko Tuomari sitten toimia siinä hommassa, kysyy Reiska.

- Kyllä vain, se on yksi yleisimmistä työtehtävistä, mitä tällä alalla yksityispuolella on, vastaan.  Voidaanko laittaa niin, että määräätte minut ensisijaisesti ja Hierikon siltä varalta, että olisin estynyt?

- Se sopii, kuuluu yhtäaikainen vastaus kummaltakin taholta.

Saan testamentin vihdoin  valmiiksi ja tulostelen.

- No niin, nyt tämä olisi valmis.  Meidän pitäisi nyt varmistaa Teidän kummankin henkilöllisyys.  Onko teillä ajokorttia tai kuvallista henkilöllisyystodistusta, kysyn.

Reiska vetää taskustaan kaksi lompakko, toinen on oma ja toinen Alman, "ettei joudu pitkäkyntisten käsiin sairaalassa".

Sen jälkeen allekirjoitellaan, Hierikko neuvoo kumpaakin vuorollaan laittamaan allekirjoituksen nimenselvennyksen päälle.

- Asia kunnossa, toteaa Reiska, - ei tullut nyt rahaa mukaan...

- Lasku tulee postissa, vastaan, - mikäs se laskutusosoite on?

-  Kuusikuja 12, 50100 Mikkeli, sanoo Alma ja jatkaa, -laittakaa sitten ihan kunnon lasku, Teitä on nyt kaksi Tuomaria ollut tässä reissussa jo 1,5 tuntia ja vielä kun Reiskan heitätte kotio, niin kohta teillä menee siinä 2 tuntia matkoineen.  Kun näin hyvän työn teitte ja tulitte tänne asti, niin kyllä mielellämme siitä maksamme.

- En minä mihinkään kotio tästä mene.  Jään tänne sairaalaan seuraksi, vastaa Reiska.

Sinne ne jäävät kyyhkyläiset sairaalaan.  Tuntuu, että tuli hyvä työ tehtyä.  Eihän siihen se 1,5 tuntia riittänyt, lähelle 2 tuntia meni,  yhteensä meiltä kahdelta 3,5 tuntia á 200 euroa eli 700.   Vaikka Alma käski kunnolla laskuttaa, niin ei sitä kehtaa enempää laittaa, mikä on normaali taksa.  Ja onhan siinäkin maksamista sekä Almalla ja Reiskalla että myös meidän toimistolla:  ensin 24 % alvia ja sitten 20 % tuloveroa eli siitä 700 eurosta jää 392 euroa verojen jälkeen.

Toimistolle palatessa mietin, koskahan tulee testamentin toimeenpanon aika.